GASTRO Helsinki messut 2014


Gastro messut Helsinki 2014


Olispas kivat messut, täynnä uusia innovaatioita, trendejä ja uutuuksia.

Uutuuksia oli paljon, värejä, pakkauksia, makuja ja laitteita.

Haaveilin kierellessäni kojuja omasta pienestä rustiikki tyylisestä ravintola-kahvilasta, mallasin tuotteita, astioita ja ruokia.

Hain uusia ideoita ja sainkin niitä. oli ihana nähä innokkaita ravintola-alan ihmisiä hymyssä suin pitkien päivien jälkeen .Kuinka innokkaita he olivatkaan vielä loppu päivästä!

Nälkää ei tarvinnut nähdä. Maisteltiin juustoja, pizzoja, tapaksia, erillaisia kastikkeita, kakkuja, kaikkea maan ja taivaan väliltä! Jos olisin malttanut jäädä ja huomiset valvoitteet eivät olisi painaneet olisin jäänyt myös viinimessuille maistamaan erillaisia viinejä!


Mielestäni messuilla kovimpina trendeinä kovimpina olivat ruuan terveellisyys, ravintorikkaus ja äijä-ruuan paluu, burgerit, nyhtö ruuat ( possu ja kana), "roskaruoat" uusilla innovaatioilla. Lisäksi ranskalaisia jälkiruokia esim. macaron marengit olivat esillä monessa pöydässä.

Mahtavinta oli se että myös pienemmät tuottajat olivat löytäneet paikkansa isompien firmojen välistä. Oli raaka-ruokaa, luomua, erikois kahveja, teetä ja itse tehtyä jäätelöä.


    Tässä muutama kuva messuilta



























Myös hyvä ystäväni löyty edustamasta Valion juomia











Sitten odottamaan uusia messuja vuonna 2016


Kiitos messuista!

Kommentit

Suositut tekstit